Historia
Nimi:
Sirpa Johanna Liimatainen (SIPE)
Synt. aika ja paikka: 25.1.1978 Jyväskylän Keskussairaala
Horoskooppi: Vesimies
Lemmikit: Koira (Purri)
ja Poni (Simppa)
Harrastukset: Ratsastus, Kuntoilu ja kaikki taiteellinen
- Jo pienenä tyttönä äiti kertoo minun vihellelleen
kappaleita nuotilleen. Ja siellä missä tapahtui, olin tietenkin esittämässä
viisauksiani tai laulelemassa jotain omia sanoittamia kappaleita.
-
- Kun ikää karttui 15 vuotta, oli aika aloittaa tosi
toimet ja lähteä keikalle.
- Ensimmäiset vuodet keikkailin duo Maurisetin kanssa ja
- samaan aikaan piipahdin muutamissa laulukilpailuissa
ja näistä tarttui mukaan muutamia pokaaleita kotiin vietäväksi.
- Muusikon ammatti ei kuitenkaan vielä tuolloin tuonut
leipää pöytään, joten kouluttauduin floristiksi keikkailun ohessa Kempeleen
puutarha oppilaitoksesta.
-
- Floristiikasta sain paljon hyviä muistoja mutta myös
liian paljon allergista ihottumaa ja lääkärin kehottamana lähdin jälleen
kouluun…
- Kolmen vuoden keikka Kuopioon ja
vastaanottovirkailijan paperit taskuun…
- Savon maalla ollessa vaihtui myös orkesteri Calibra
bändiin, missä vuodet vierähti nopeasti.
-
- 2006 vuosi toikin minulle paljon muutoksia. Taakse
tuli Monaco orkesteri ja päivätyöt sai jäädä.
- Kesällä -06 sain myös kutsun olla mukana Rautanetin
mainos kampanjassa, joka toikin mukavasti erilaisia esiintymisiä tv:ssä ja
radio aalloilla. Lisäksi sain kunnian olla mukana konserteissa Paula
Koivuniemen ja Arja Saijonmaan kanssa jolloin huomasin, että on viimein aika
aukaista siivet kokonaan ja kokeilla kuinka kauas musiikki kantaa…ja tällä
tiellä olen edelleen.
-
- Vuosi 2007 lähtikin vauhdikkaasti käyntiin ja mainos
biisi ” pieni huone ullakolla ” julkaistiin.
- Kesällä saimme bändini kanssa kutsun Pietariin minne
meidät oli valittu tekemään tutuksi suomalaista iskelmää ja tango musiikkia.
Reissu oli upea ja oli ilo huomata että musiikissa ei kielimuuria ole
lainkaan...Ja tarina jatkuu...
t.Sipe